Cause when it gets dark and when it gets cold we hold each other till we see the sunlight

Lunta sataa ja tekisi mieli mennä ulos seisomaan ja katsella vain ylös. Oikeastihan siinä sais vaan silmät ja korvat täyteen kylmää mössöä mutta noin niinkun ajatuksen tasolla...No, kuitenkin.
Se mistä teki mieleni kirjoittaa just nyt.
Tapaus Michael Jackson on taas pyörinyt kummallisesti mielessä. Sen kuolemastahan on jo, mitä, vuosi ja vähän päälle? Ei tunnu yhtään siltä. Koko juttu on niin outo, en koskaan ollut varsinaisesti fani, sen laulut oli minusta hyviä ja olin siihen lapsena pikkusen ihastunut (vähän samaan tapaan kuin Muumien Nuuskamuikkuseenkin!) mutta olihan se nyt melko eriskummallinen henkilö. Ja silti. Jotenkin löydän itteni aina ajattelemasta sitä. Tuntuu oikeastaan että aloin ymmärtää sitä vasta nyt. Kun oli jo liian myöhäistä.

Jotenkin olen alkanut ymmärtää sitä miksi se oli mikä oli ja koko se traaginen elämä kiehtoo ja samalla karmii mua. Miten vaikeaa sillä on täytyny olla. Ja ihan hirveän pitkään vielä. En koskaan uskonut niitä juttuja lapsien hyväksikäytöstä ja muusta, nykyään uskon niitä vielä vähemmän. En tiedä miksi. Katsoin Oprahin tekemän haastattelun Katherine Jacksonista ja siinä olivat hetken mukana myös Maikkelin lapset. Jotka vaikuttivat ihan normaaleilta. Tavallisia lapsia, ehkä vähän tavallista kauniimpia. Se nuorin, Blanket, on ihan isänsä kopio.
Kadun jokaista kurjaa ajatusta nyt. Pelkästään sen kuvaa katsomalla tajuaa ettei sellaista tule koskaan aivan samanlaista, ei sellaista esiintyjää, mutta ei myöskään sellaista ihmistä. Henkilöä. Persoonaa. Haastatteluissa se puhuu hiljaa, on ujo, ehkä lapsekas, naiivi. Lavalla naistenkaataja joka ei pelkää ketään eikä mitään. Biisien ja hurjien tanssiesitysten jälkeen, yleisön huutaessa niin kovaa että päässä varmasti humisee, vähän hämmästyneellä äänellä sanottu "thank you".

Se oli nuorena todella hirveän kaunis. Mietin tiesikö se sitä itse ikinä. Ne leikkaukset ja kaikki. Olisi jännä tietää siitä ihosta totuus. Jostain syystä melkein uskon että oli vain nenäleikkauksia, kuten sen äiti sanoo. Se että se sanoi äidilleen olevansa ruma. Hitto, miten jonkun minäkuva voi olla niin totaalisen vääristynyt.
Olin menossa Hietsun kirpputorille kesällä, kun näin ohimennessäni r- kioskin ovessa jonkin lehden etusivun. Ensimmäinen ajatus: eihän se voi olla kuollut. Se tuntuu edelleen ihan absurdilta.